Suomalainen yökerho

Disco Live

Disco Live

Tervetuloa diskon rytmikkääseen maailmaan, vinhasti pyörivän diskopallon ja vauhdikkaan diskotanssin pariin. Diskomusiikki tekee maailmasta paremman paikan elää meille kaikille, ja sen vuoksi se ansaitsee ihka oman sivustonsa. Laita jalkaasi tiukimmat housusi, päälle kimaltavin paitasi ja nouse lavalle!

Olemme koonneet näille sivuille tietoa diskomusiikista sekä erityisesti suomalaisesta diskosta. Diskon maailma on monipuolinen ja sen historia kattaa useita upeita vuosikymmeniä. Lähdetäänpä liikkeelle siis perusasioista.

Diskon määritelmä

Diskomusiikiksi kutsutaan genreä, joka syntyi 1970-luvulla soulin ja funkin perustalle. Diskomusiikista syntyi sittemmin monia muita tanssillisia musiikkityylejä, kuten house ja trance. Myös diskomusiikin kanssa tanssittavia tansseja saatetaan kutsua diskoksi. Itse disko-sana tulee ranskan kielestä sanasta discothéque, joka Suomessa alun perin käännettiin sanaksi diskoteekki. Tämä sana merkitsi paikkaa, tarkemmin kuvailtuna yökerhoa, joissa diskomusiikki yleistyi 1970-luvun aikana. Myöhemmin sana laajentui käsittämään mitä tahansa tanssipaikkaa, jossa soitetaan populäärimusiikkia.

Funk ja soul olivat alun perin ”mustaa musiikkia”, jota leimasi jonkin sorttinen vapaamielisyys sekä jopa kapinallisuus. Diskomusiikki kehitti näitä tyylejä kaupallisempaan suuntaan, ja sen imagoon onkin aina kuulunut eräänlainen pinnallisuus ja helppous. Diskomusiikin ytimessä on kuitenkin aina ollut rytmi, samaan tapaan kuin funkissa ja soulissakin. Näistä musiikin lajeista poiketen disko on kuitenkin aina ollut nimenomaan pitkälle tuotettua ja kaupallistettua, ja diskomusiikin kepeät ja tuotetut soundit ovat yksi tämän musiikkityylin tunnusomaisimmista piirteistä.

Diskomusiikki on yleensä pop-tyylistä, menevää ja groovaavaa musiikkia. Varsinkin 70-luvun ensimmäisten diskoartistien tuotannossa voi kuulla paljon tiukkoja funk-vaikutteista, mutta mukana on myös paljon pehmeämpää pop-osastoa. Vanhoissa diskokappaleissa voi myös kuulla paljon riffittelyä ja tarttuvia melodioita.

Yksi diskomusiikin tunnusomaisimmista piirteistä on jumputtava, monotoninen rytmi, jonka tahtiin oli helppo tanssia erilaisia diskotansseja. Tässä rytmissä tyypillisesti bassorummun isku osuu neljän neljäsosanuotin pituisten tahtien ensimmäiselle ja kolmannelle nuotille. Vaikka ei musiikin teoriaa hallitsisikaan, voi jokainen yhdenkin diskopiisin kuultuaan saada tämän rytmin jumputtamaan päässään.

Diskokappaleissa käytettiin usein samoja tehokeinoja. Näistä esimerkkinä toimii esimerkiksi säkeistön pitäminen mollissa ja kertosäkeen nostamista sen jälkeen duuriin. Diskokappaleet olivat myös usein pidempiä kuin tuon ajan tavallisimmat pop-kappaleet, sillä ne oli tehty käytettäviksi diskoteekkien diskojukkien eli DJ:den lautasilla ja näin soviteltavaksi yhteen muiden kappaleiden kanssa. Usein kappaleista tehtiin lyhyemmät, niin kutsutut single-versiot radiosoittoa varten.

Suomalaisia diskoartisteja

Suomen ensimmäinen diskolevytys oli virallisesti Chrisse Johanssonin ”Rokkibaby”. Tämän kappaleen levytti Rolf Bergström sekä Pyhimykset-yhtye. Pian tämän jälkeen alkoi Suomessa varsinainen diskobuumi, jonka kärkinimiä olivat Danny, Eini, Frederik, Vicky Rosti ja Freeman.

Nämä nimet valloittivat alaa tanssilavakulttuurilta ja olivat mukana viemässä Suomen nuorisokulttuuria aivan uuteen suuntaan. Diskokeikoilla ei pokkuroitu kesämekoissa ja odotettu kiltisti tanssiin pokkaajaa, vaan naisetkin saivat jorailla diskoteekeissa mielensä mukaan, vaikka jopa ilman tanssipartneria. Diskomusiikki olikin yksi osa 1970-luvulla alkanutta kulttuurillisen vapautumisen aikaa.

Suomalaisen diskomusiikin kehittyminen jatkui vielä 1980-luvulle asti, minkä jälkeen tanssittava musiikki alkoi kehittyä enemmän teknomusiikin suuntaan. 1980-luvulla suomalaisessa diskossa suuria nimiä olivat esimerkiksi Kikka, Kake Randelin, Juhamatti, CatCat, Tauski ja Meiju Suvas. Toki monet 1970-luvulla aloittaneet artistit jatkoivat samaan aikaan uraansa, kuten esimerkiksi Vicky Rosti, Danny ja Frederik. Tämä kolmikko on edelleenkin täydessä iskussa, ja jatkaa keikkailua edelleenkin täysille yleisöille.

Suomalaisen diskomusiikin suosio hiipui jossain 1990-luvun ja 2000-luvun paikkeilla, mutta lähti uuteen nousuun kymmenisen vuotta sitten. Yhtäkkiä näiden ”vanhojen” artistien keikoille alkoi virrata nuorempaa väkeä, ja diskoteekkien lattiat täyttyivät jälleen joraajista.