Pimessä discossa loistavat ledivalot

Historia

Diskon historia

Diskomusiikki alkoi valloittaa maailmaa 1970-luvulta lähtien. Disko oli vastine amerikkalaiselle funkille ja soulille, jotka olivat lähtökohtaisesti enemmän niin kutsuttua mustaa musiikkia. Diskossa musiikin lähtökohta oli enemmän elektroninen, ja leimallisesti niin kutsuttua valkoista musiikkia, ainakin historian alkuvaiheessa. Esimerkiksi Bee Gees, joka oli yksi diskomusiikin suurista pioneereista, oli koostunut pelkästään valkoisista jäsenistä.

Elokuvista alakulttuuriin

Bee Gees näytteli merkittävää roolia diskokulttuurin muodostumisessa, sillä heidän kuuluisin hittinsä oli tehty yhteen diskokulttuurin merkkipaaluista, eli elokuvaan Saturday Night Fever. Tämä John Travoltan tähdittämä kulttimaineen saavuttanut filmi antoi potkua diskomusiikin jalkautumiselle koko maailmaan, samoin myös Suomeen.

Disko oli alusta lähtien kuitenkin myös erityisen suosittua homoväestön keskuudessa (kuten se on edelleenkin), ja tästä syystä jotkut kansan tahot päättivät suhtautua koko diskokulttuuriin turmiollisena ja vastustettavana liikehdintänä. Jotkut kiihkeimmät diskon vastustajat jopa polttivat diskolevyjä julkisesti urheilustadioneilla osana ”Disco Sucks” –tapahtumia.

Diskon nousussa oli mukana Philadelphia Souliksi kutsuttu musiikkityyli, joka oli ponnahtanut suosioon 1970-luvun alkupuolella. Tälle musiikkityylille oli ominaista suureelliset ja dramaattiset soundit, joissa käytettiin paljon kaikuja ja jousia.

Diskomusiikkia leimasi olennaisesti pidennetyt tanssimiksaukset, jotka ovat sittemmin levinneet muihinkin populaarimusiikin tyyleihin. Näitä miksauksia myytiin erityisillä 12-tuumaisilla singlelevyillä. Aikaisemmin singlet oli julkaistu aina 7-tuumaisina, mutta kun näitä pidennettyjä kappaleita alettiin ”venyttää” aikaisemmin vain LP:lle käytettyyn 12-tuumaiseen muotoon, helpottui tiskijukkien työ oleellisesti. Äänenlaatu parantui, ja samalla uudelleenmiksauksilla saatiin tuotua kappaleisiin paljon lisää tanssillisia ulottuvuuksia. Tällaisista toimivat esimerkkinä vaikkapa rytmi- ja perkussio-osuuksien korostaminen, mikä on toki oleellista juuri tanssittavassa musiikissa.

Tällaisia singlejä käyttämällä oli tiskijukkien huomattavasti helpompaa yhdistää kappaleita kahden eri levysoittimen ja mikserin avulla. Osaava tiskijukka pystyi myös jopa suorastaan parantamaan soittamaansa musiikkia mikserin avulla, ja lisäksi kohottamaan tunnelmaa tanssilattialla juuri sopivissa kohdissa.

1970-luvun loppuun mennessä 12-tuumainen single oli tullut jäädäkseen, ja jossain vaiheessa kappaleiden uudelleenmiksauksesta tuli aivan oma taiteenlajinsa. Jossain vaiheessa miksauksen päämäärä muuttui rytmiosuuksien pidentämisestä niin pitkälle, että lopulta kappaleita alettiin muokkaamaan aivan uuteen uskoon. Joskus alkuperäistä kappaletta ei enää tunnistanut miksauksen alta, mutta diskomusiikissa se ei koskaan ollut paha asia. Diskomusiikin tekijät eivät yleensä ole tyypillistä singer-songwriter –osastoa, joka kokisi suureellista taiteilijuutta työnsä osalta. Hyvin monesti diskokappaleet on säveltänyt ja sovittanut kappaleen tuottaja, jota harva hitin suurimmista ystävistäkään osaa nimetä.

Diskon vaikutus muuhun musiikkiin

Kun diskobuumi oli suurimmillaan, halusivat monet tämän ajan suurimmista artisteista ottaa niin kutsutusti siivunsa tästä uudesta musiikkityylistä. Monet tuon ajan katu-uskottavat artistit, kuten esimerkiksi Kiss, ottivat askeleita diskomusiikin suuntaan, saaden osan faneistaan suuttumaan ikihyviksi. Kiss-yhtyeen diskokimalteisin kappale oli ”I Was Made for Lovin’ You”, josta toki tulikin suurehko hitti. Myös jotkut vakavasti otettavat artistit, kuten esimerkiksi jazz-rintamalla tunnetut Quincy Jones sekä Herbie Hancock julkaisivat muutamia diskopop-kappaleita. Nämä kokeilut saivat kuitenkin artistien vanhoilta ja puritaanisemmilta faneilta varsin kylmän vastaanoton.

1980-luvulla disko eli vielä jonkinlaista kukoistuskauttaan, mutta suurin buumi alkoi olla takanapäin. Diskomusiikki lähtikin pikku hiljaa muuttamaan muotoaan erilaisiksi alagenreiksi, kuten esimerkiksi italo-diskoksi tai euro-diskoksi.

Diskomusiikki jätti joka tapauksessa lähtemättömän jäljen musiikin historiaan, ja siitä on edelleen kuultavissa vaikutteita mitä moninaisemmissa musiikkilajeissa. Ja samalla disko teki historiaa myös tanssin saralla, sillä diskotanssista on sittemmin saanut lähtönsä moni modernin tanssin laji. Ja totta kai myös vanha, kunnon disko elää vieläkin siellä täällä maailman eri kolkissa – tanssipaikoissa, klubeilla, levylautasilla ja toki myös meidän monien muistoissa.