Viinilasi discossa

Disco tanssi

Johdatus diskotanssin saloihin

Diskotanssin salaisuus perustui alun perin sen vapaamuotoisuuteen. Suomessa oli kautta aikojen mennä rytkytelty tanssilavoilla, joissa tanssin askeleet olivat tiukasti sidottuja kuhunkin esitettävään kappaleeseen. Oli turha toivo lähteä pokkaamaan rouvaa lavan toiselta puolelta sijaitsevalta penkiltä, jos ei ollut tullut harjoitelleeksi yhtään valssin tai jenkan askelta.

Kun diskomusiikki alkoi vallata alaa, oli yhtäkkiä hyvin vapauttavaa mennä vain keskelle diskoteekin lattiaa, ja alkaa hytkytellä itseään monotonisesti mutta ah niin vangitsevasti jumputtavan musiikin tahtiin. Ja siinä missä lavatanssit usein käytiin keskikesän ilta-auringon valossa, oli diskoteekeissa aina pimeää tai ainakin hämärää. Joskus saattoi tanssilattialla aistia jopa savukoneen viettelevän savun. Tai kenties kyse olikin vain tupakasta, sillä tuohon aikaan Suomessa oli tapana vielä yleisesti polttaa sisätiloissa.

Kun diskotanssille antoi vain sielunsa, otti rytmi mukaansa. Diskoteekin lattialla ei tarvinnut miettiä tanssimisen kaavoja sen enempää, vaan yksinkertainen hytkyminenkin riitti – ainakin, jos kuteet olivat kohdallaan.

Diskotanssi sai kuitenkin aivan uuden ulottuvuuden, kun Suomeen rantautui John Travoltan tähdittämä Saturday Night Fever sekä muut tuon ajan diskoelokuvat. Yhtäkkiä tanssilattia olikin täynnä mitä upeampia muuveja esitteleviä hemmoja ja gimmoja, jotka jättivät tavalliset hytkyttelijät täysin varjoonsa.

Ohjeita diskotanssia opetteleville

Tärkein lähtökohta rytmikään diskotanssin ytimen löytämisessä on rento lantio. Jotta pääsisit kiinni rytmiin, voit vaikka aloittaa liikuttelemalla ainoastaan peppua ja lantiota. Laita soimaan joku hyvä diskokipale ja ala sen jälkeen pikku hiljaa joustaa jaloillasi. Ota mukaan keskivartalo ja anna mennä. Noin, rytmi alkaa selvästi jo löytyä!

Periaatteessa tälläkin tanssityylillä voi jo mennä diskoteekkiin nolaamatta itseään. Tärkeintä on näyttää, että omaa edes jonkinlaisen käsityksen kappaleen rytmistä ja rummun iskuista. Jousta siis hieman jaloillasi mutta varo kuitenkin selkeän pumppaavaa pomppimista – se kuuluu lähinnä pogoamiseen tai ripaskaan. Anna jalkojen joustaa, ja ota lantio keinuen liikkeeseen mukaan.

Jos olet nyt sinut tämän liikkeen kanssa, voit laajentaa sitä ottamalla mukaan kädet. Nosta kädet koukkuun kylkiesi viereen, ja lantion keinahdellessa käännä vartaloasi hieman ensin oikealle ja sitten vasemmalle puolelle. Näin vuorotellen tulet hivenen verran nostaneeksi toista kyynärpäätäsi ja sitten toista. Varo olkapäiden liiallista nostelua, sillä se näyttää typerältä.

Askelkuviot

Jos omaat hyvän rytmitajun ja kehon hallintasi on kunnossa, hallitset todennäköisesti nuo ensin mainitut liikkeet jo nopeasti. Voit seuraavassa vaiheessa ottaa mukaan askelkuviot sekä käsillä tehtävät kaaret, sekä jossain vaiheessa jopa hypyt.

Jalkojen pumppaamisen sijasta ala nyt liikutella jalkoja sivusuunnassa. Aloita haara-asennosta, ja tasaisessa rytmissä liikuta toista jalkaa toisen viereen. Napauta kengän kärjellä lattiaa, ja siirrä sen jälkeen jalka takaisin. Toista sitten kuvio toisella jalalla.

Voit ottaa tässä vaiheessa myös kädet mukaan. Ojenna kätesi sivuille, ja pistä ne vuorotellen koukkuun samassa rytmissä, kuin siirrät jalkojasi. Varo kuitenkin, ettet tule vahingossa lyöneeksi vieressä jammailevaa tanssijaa. Jos hallitset tämän kuvion hyvin, voit esimerkiksi joka neljännellä kierrolla pyörähtää ympäri. Sinun täytyy kuitenkin tehdä se nopeasti, jottet menetä askelrytmiäsi liian pahasti.

Viimeisenä muuvina voit ottaa mukaan monimutkaisemmat askelkuviot. Voit alkaa leikitellä rytmillä ja askeltaa tanssiaskelin vaikkapa salin toiselta puolelta toiselle. Voit siirtää jalkojasi rytmin puolivälissä, ja heittää mukaan nopean pyörähdyksen. Käsillä voit alkaa tehdä mitä villimpiä kuvioita – aaltoja, tuulimyllyjä, siksakkia, mitä ikinä mieleesi juolahtaakaan. Lopuksi voit hypätä vaikka spagaatiin. Ainoa tärkeä asia on, että pysyt aina ehdottomasti rytmissä mukana. Muuten diskomuuveissasi on kattona vain taivas.